keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Johdatusta kirjemaratoniin

Tällä viikolla olemme käsitelleet Amnestyn kirjemaratonia, johon kaikki 9-luokkalaiset osallistuvat lähiviikkoina. Kävimme oppitunnilla lävitse tämän vuoden esimerkkitapaukset sekä puhuimme ihmisoikeuksista yleisesti. Diat ovat alla.

TEHTÄVÄ:

Mieti ensi viikkoon mennessä, kenen puolesta haluaisit kirjoittaa kirjeen. Halutessasi voit kirjoittaa vaikka toiselle kirjeen ja toiselle kortin. Aikaa koulun puolesta tähän on yksi englannin kielen oppitunti.

Lisäksi haaste teille kaikille:

  • Kuka/ketkä tulisivat nyt marraskuussa pitämään jollain klo 9.45 alkavalla välitunnilla solidaarisuuskorttien kirjoituspistettä joko ala-aulaan tai auditorion eteen?


Jos haluat olla ajamassa hyvää asiaa, ilmoittaudu minulle. Voit houkutella mukaan kaverin/kavereita myös muista yseistä. 


Tämä tehtävä vaatii ainoastaan sitä, että pisteen vetäjät osaavat kertoa, mistä kampanjassa on kyse ja houkuttelevat ihmisiä allekirjoittamaan solidaarisuuskortteja. Saamme valmiita korttipohjia Amnestyltä lähipäivinä!

Sen lisäksi, että tehtävästä saa lisäpisteitä,  ennen kaikkea siitä saa hyvän mielen. Kyseessä on pieni vaiva, jolla voi olla suuri merkitys jollekin toiselle ihmiselle.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti