keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Maailman väkiluku

Hei!

Yhteisen katsomusopetuksen ensimmäisellä tunnilla kävimme lävitse päättöarviointiin liittyviä asioita sekä etiikan keskeisiä käsitteitä. Jatkamme tästä ensi viikolla. Tunnin diat löydät alta.



Maailma ja sen asukkaat

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi vuonna 2011 maailman väkiluvun ylittäneen seitsemän miljardia. Samassa uutisessa oli linkki, josta pääsee katsomaan, kuinka mones ihminen maailmassa juuri sinä olit syntyessäsi.

Käy testaamassa! Samalla laskurilla saat selville monta muutakin mielenkiintoista asiaa.



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tervetuloa blogiin!

Mikä ihmisoikeudet, maailma ja minä -blogi? 

Olemme aloittaneet tänä syksynä Pitäjänmäellä uudenlaisen tavan opiskella ja oppia katsomusaineita. Tästä jaksosta alkaen kaikki 9.luokkalaiset opiskelevat katsomusaineiden yhteiset sisällöt yhdessä, mutta kolmessa eri opetusryhmässä.

Tämä blogi on yhden katsomusopetusryhmän työalusta.

Opettajana toimin blogin ylläpitäjänä. Julkaisen täällä kaikki tunneilla näyttämäni diat ja kuvat. Näin ne säilyvät tallessa mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Lisäksi tulen laittamaan blogiin tehtäviä, kuvia, linkkejä tai vaikka videoita, jotka liittyvät käsittelemiimme teemoihin.

Myös jokainen teistä pääsee julkaisemaan täällä omia työnäytteitään.

Mitä käsittelemme?

Meillä on tänä lukuvuonna edessä suuri yhteinen haaste. Yritämme ymmärtää maailmaa hieman paremmin. Yritämme hahmottaa ihmisten, eri katsomusten ja maailman tapahtumien välisiä suhteita sekä omaa osuuttamme tapahtumien tulkitsijoina (esim. uutisen lukijoina).

Tänä vuonna tutustumme mm. ihmisoikeuksiin ja eri katsomusten eettisiin opetuksiin. Tarkastelemme maailman menoa omien eettisten silmälasiemme lävitse. Yritämme olla sopivan kriittisiä,  mutta samalla avoimia maailmalle.

Tulemme tutustumaan haastaviinkin aiheisiin. Ne eivät välttämättä käsittele mukavia asioita. Joskus saatamme järkyttyä. Ihmisoikeudet eivät toteudu kaikkialla eikä maailma ole aina kiva paikka. Senhän me kaikki tiedämme.

Kuitenkin toivon, että säilytämme positiivisen asenteen ja luotamme tulevaisuuteen. Jokainen meistä voi vaikuttaa - myös täältä pohjoisesta ja pienestä Suomesta käsin.

Mikä on oma roolisi blogissa? 

Tässä blogissa voit jakaa ajatuksiasi muiden ysiluokkalaisten kanssa. Jokainen teistä saa (yksin tai yhdessä kaverin kanssa) julkaista ilman erillistä tehtävänantoa kiinnostavia videoita, linkkejä tai omia kirjoituksia. Ainoa kriteeri on, että sisältö liittyy jollain tavalla oikein/väärin -tematiikkaan eli etiikan aihepiireihin. Oma-aloitteisuudella voi nyt vaikuttaa!

Päivitän blogia säännöllisesti. Laitan tänne myös kotitehtäviä.  Lisäksi kokoamme blogiin kaikki teidän kirjalliset tuotoksenne (esim. parityöt ja omat esitelmät). Lukuvuoden lopussa voimme sitten ihmetellä, mitä kaikkea olemmekaan saaneet aikaan! :)

Koska blogi on julkinen ja linkitetty koulun kotisivuille, muistathan seuraavat asiat:
  • Tämä ei ole WhatsApp, eli kirjoita selkeää suomen kieltä.
  • Muista hyvät käytöstavat! Mitään loukkaavaa aineistoa ei saa julkaista.
  • Perustele kantasi.
  • Ota kantaa.
  • Ole kriittinen.
  • Pohdi ja kysele.
  • Esiinny aina omalla nimelläsi.
Kun osallistut aktiivisesti, voit vaikuttaa suoraan katsomusaineen päättöarvosanaasi. Seuraa siis maailman tapahtumia ja pysy kuulolla!

Ajatuksia herättävän taidekuvan myötä toivotan teille mukavia blogihetkiä!


- Henna (opettaja)